Vetoomus lapsiin kohdistuneiden rikosten vanhenemisajoista ja rangaistuksista.

[Lue asiaa koskeva uutinen]

VAATIMUS LAPSIUHRIEN PUOLESTA.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kaikissa lapsiin kohdistuneissa rikoksissa rikoksen vanhentumisaika alkaa kulua vasta kun rikoksen uhri, siis lapsi, on täyttänyt kahdeksantoista (18) vuotta.

Vaadimme myös lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten rangaistusten koventamista. Lapsen raiskaaminen on rinnastettava törkeään pahoinpitelyyn. Teon toistuessa on katsottava, että kyseessä on useita yksittäisiä tekoja eikä jatkettu teko. Lapsen raiskauspahoinpitelyistä on aina tuomittava ehdotonta vankeutta (tai pakkohoitoa).

Alaikäisen lapsen omaisuudesta ja kasvatuksesta vastaavat huoltajat jotka voivat alistaa lasta ja käyttää tämän rahoja. Totuus on, että vuosittain useat täysikäisiksi tulleet lapset joutuvat huomaamaan, että heidän omaisuutensa on "kadotettu" ja rikos on vanhentunut.

Totta on myös, että lapsi ei kykene nostamaan syytettä pahoinpitelystä vanhempiaan vastaan silloin kun kyse on "vain" toistuvista luunapeista ja tukistamisista.

Valtakunnansyyttäjäkin on viime aikoina linjannut, että edellä kuvatut teot ovat rangaistavia. Lapselle pitää olla mahdollisuus nostaa syyte tultuaan täysi ikäiseksi ja päästyään häntä kurittaneiden ja alistaneiden huoltajien holhouksesta vapaaksi.

Vaadimme siis, että Suomen lainsäädäntöä muutetaan siten, että kaikissa lapsiin kohdistuneissa rikoksissa vanheneminen alkaa vasta kun lapsi on täysi-ikäinen.

* * *

Tämä adressi tulostetaan 1.7.2008 ja toimitetaan kansanedustajille, Oikeusministeriölle, sosiaali. ja terveysministeriölle, ja Suomen presidentille.

* * *

Allekirjoita myös: http://www.adressit.com/virkarikos


Petri Nurminen
julkishallinnon asiantuntija
datanomi
http://www.valtakunta.info/2008/
http://www.harjavalta.net

HUOMAUTUS 29.1.08 klo 20.48: Lapsiin kohdistuneiden toistuvien rikosten katsominen erillisiksi teoiksi eikä jatketuksi teoksi merkitsee kovempaa rangaistusta = monta rikosta vs. yksi rikos.

KOULUKIUSAAMINEN on pahoinpitelyrikos.

Petri Nurminen (petri.nurminen@nic.fi)



Lue myös: www.valtakunta.info

Adressin on allekirjoittanut 107 henkilöä.


# Nimi Paikkakunta Lapsia Kirjoitushetki
1 Petri Nurminen Harjavalta 2 28.1.2008 20:52
2 kirsti tähtinen rauma 2 28.1.2008 21:43
3 Panu Kokkomäki Porvoo
28.1.2008 22:42
4 satu siitonen hankasalmi
29.1.2008 08:37
5 Annika Fock Helsinki
29.1.2008 09:16
6 Joni Niva Tampere
29.1.2008 10:17
7 Sari Palikangas Tervola 2 29.1.2008 11:13
8 Marjo Pihlman Espoo 4 29.1.2008 11:32
9 Sinikka Härmä Helsinki 1 29.1.2008 12:25
10 Krista Malin Pori
29.1.2008 13:17
11 marketta nieminen kokemäki 2 29.1.2008 14:16
12 Atte Lahti Pirkkala Ei 29.1.2008 18:12
13 Satu Korvenpää Lappeenranta ei 29.1.2008 18:32
14 Tuomas Heinonen Espoo
29.1.2008 19:30
15 Miina Tuovila kankaanpää ei 29.1.2008 19:42
16 Hannariikka Kohtala Kerava
29.1.2008 21:39
17 Liisa Lappalainen Kiuruvesi
29.1.2008 22:14
18 Heta Pitkälä Vantaa 1 30.1.2008 00:25
19 Saija Pystykoski Kihniö 5 30.1.2008 08:15
20 Pentti Hotti Lappeenranta kyllä 30.1.2008 09:11
21 perti manninen pudasjärvi 3+2 30.1.2008 09:58
22 Tuukka Juhanila Lahti
30.1.2008 13:42
23 Pia Tuominen Tuusula 3 30.1.2008 16:59
24 Tarja Inkinen Nakkila
30.1.2008 18:06
25 Kimmo Korpela Turku
30.1.2008 20:48
26 Katja Jokela Hollola ei 30.1.2008 20:58
27 Suvi Pennanen-Oikari Karstula 2 30.1.2008 21:00
28 Mikko Oikari Karstula 2 30.1.2008 21:01
29 Miro Nieminen Askola
30.1.2008 21:03
30 Virpi Koski Nurmo
31.1.2008 00:03
31 Mertsi RS Grönfors Tampere 4 31.1.2008 00:10
32 Merituuli Salama Järvenpää
31.1.2008 09:23
33 petra vuorivirta lieto 1 31.1.2008 10:30
34 hanna toivanen Mikkeli 2 31.1.2008 14:56
35 Teemu Kuoppamaa Vihti 0 31.1.2008 17:03
36 Mi koljonen tampere
31.1.2008 17:57
37 Vilja Heinävaara Lieto
31.1.2008 18:35
38 Jenna-Mari Anttila Nastola Ei 31.1.2008 18:41
39 Maria Kurvinen Jämsänkoski ei 31.1.2008 23:12
40 tanja saksi hanko
1.2.2008 07:48
41 Antti Pakarinen Vantaa ei 1.2.2008 09:42
42 Anne Koivunen uusikaupunki 3 1.2.2008 10:40
43 Sini Keto Savonlinna
1.2.2008 11:37
44 Minna Manninen Turku ei ole 1.2.2008 17:00
45 Seija Kivimäki Harjavalta 2 1.2.2008 17:37
46 Sini Virtanen Turku 0 1.2.2008 19:16
47 Heljä Tilli Hirvensalmi 0 1.2.2008 19:22
48 henna sormunen lieto
1.2.2008 19:51
49 helja worthington hyvinkaa
1.2.2008 19:59
50 Erika Parviainen Hanko 0 3.2.2008 12:35
51 Sari Toivoniemi Nurmijärvi
4.2.2008 15:50
52 Aino Hietakangas Helsinki
4.2.2008 15:57
53 jonna kniivilä tampere 1 4.2.2008 22:36
54 Heli Luhta Turku 2 5.2.2008 00:05
55 Laura Jantunen Lappila
5.2.2008 10:21
56 Piia Hummastenniemi Oulu 1 5.2.2008 11:18
57 Joonas Lehtonen Espoo ei 5.2.2008 14:42
58 Anne Markkanen Siilinjärvi 1 5.2.2008 17:17
59 seidi Rintala kokkola
5.2.2008 18:27
60 antti-jussi välilä tampere
5.2.2008 18:40
61 Catrine Weckström Sipoo
5.2.2008 19:26
62 Riina Vattulainen Nurmes 1 6.2.2008 15:48
63 Mari Pussinen Joensuu 0 6.2.2008 20:24
64 Jari Lätti Joensuu 1 6.2.2008 20:25
65 Terhi Häyry Kirkkonummi 3 6.2.2008 21:40
66 Salla Viuhkonen Hyvinkää
7.2.2008 14:54
67 anne k hankasalmi 2 7.2.2008 17:52
68 Jesse Hinkalo Pirkkala 0 8.2.2008 06:29
69 Matti Salonen Pirkkala 1 8.2.2008 06:30
70 riina ahonen kouvola
8.2.2008 12:28
71 Liina Sillanpää Helsinki 1 9.2.2008 10:45
72 Lena Wiksten Pori
9.2.2008 14:56
73 Anja Seitakumpu Pusula
10.2.2008 07:22
74 Liisa Malaska Helsinki 3 10.2.2008 23:16
75 Elina Rötkö Lappeenranta ei 11.2.2008 12:43
76 Heidi Vilenius askola 1 11.2.2008 18:54
77 katja tiltti Lohja 3 12.2.2008 09:42
78 Lasse Lahtinen Hyrynsalmi ei oo 13.2.2008 15:45
79 Jaakko Vähänen Oulu
13.2.2008 17:39
80 Aleksandra Pyy Helsinki
13.2.2008 20:06
81 Tuila Huomo Espoo 3 15.2.2008 11:53
82 Sirpa Aalto Vaasa 2 15.2.2008 23:08
83 airi vanhanen kuusankoski - 17.2.2008 10:03
84 Anne Saunamäki Seinäjoki
19.2.2008 15:23
85 maria virkki helsinki
20.2.2008 20:29
86 Satu Immonen Helsinki 1 21.2.2008 06:02
87 Heta Kerttula Oulu Ei ole 22.2.2008 04:59
88 Maarit Leppänen Espoo
24.2.2008 22:15
89 Tommi Sinivaara Espoo 0 26.2.2008 23:25
90 heta anttila artjärvi 1 2.3.2008 04:03
91 Lasse Lehtonen Karttula 3 3.3.2008 10:43
92 Katja Piiroinen Vantaa
12.3.2008 22:48
93 Kati Heikkinen Kajaani ei 23.3.2008 18:29
94 Anu Kivelä Tornio
4.4.2008 13:52
95 Katja Weckström Nurmijärvi
6.4.2008 16:21
96 Leena Loukusa Keminmaa 2 15.4.2008 19:19
97 Hanna Åstedt Lahti 1 15.4.2008 19:42
98 Laura Junnila Kuopio poika 2v 21.4.2008 14:28
99 jarmo vilponen kitee 2 27.4.2008 23:53
100 nita turunen askola
8.5.2008 19:14
101 Eevi Kohio Nurmes
14.5.2008 12:58
102 No Importante Ciele Si 16.5.2008 01:45
103 Jaana Friman Tyrnävä 1 19.5.2008 18:05
104 Tyyne Kaarina Räisänen Tampere 2 + 1 25.5.2008 09:45
105 Merita Hallenberg Naantali
3.6.2008 12:01
106 Tanja Lindroos Riihimäki
6.7.2008 03:57
107 Anne Latva Tampere
4.10.2008 02:32